24.4.2016

eläinystävällistä kynsienlakkausta (ja vähän eläinkokeista)


Asiaa tutkiessa yllätyin siitä, miten moni kynsilakkamerkki on vegaaninen, mikä tarkoittaa siis eläinkokeettomuutta sekä eläinperäisten ainesosien olemassaolemattomuutta.
 Mutta ei, kaikki eivät sitä ole - valitettavasti.  

Mutta mikä sitten tekee kynsilakoista - tai kosmetiikasta ylipäänsä - eläinystävällisen? 


Eläinkokeet
Kosmetiikan ja sen raaka-aineiden testaaminen eläimillä on EU:ssa kielletty, samoin muualla eläimillä testatun kosmetiikan myyminen. Valitettavasti kuitenkin vain periaatteessa. Kiellon toteutumisen valvonta on puutteellista ja ainesosia voidaan testata esim. siivousaineiden tai lääkkeiden nimissä tai alihankkijoiden puolesta, jolloin  yritys voi mainostaa itseään eläinkokeettomuudella (vaikka maksaakin muille eläinkokeista).  Lisäksi esim. Kiinassa eläinkokeet ovat pakollisia kaikelle tuontikosmetiikalle, jolloin yritys maksaa jälleen muille eläinkokeista. Monet yritykset ovatkin olleet aikoinaan eläinkokeettomia, mutta markkinoiden laajentuessa Kiinaan näin ei enää ole. Vuosittain EU:n toimeista 12 miljoona eläintä joutuu kärsimään kosmetiikan takia - ja se on aivan järkyttävä luku.

Hommaa sekoittamaan voidaan lisätä vielä se, että joidenkin merkkien kynsilakat saattavat sopia vegaaneille, mutta huulipunat taas ei. Tai The Body Shop ja Urban Decay, joiden valikoimissa on paljon vegaanisia tuotteita - mutta jonka omistaa kosmetiikkajätti L'Oréal, joka taas on yksi suurimmista ja tunnetuimmista kosmetiikan eläinkokeiden teettäjistä. Jokainen tekee omat valintansa siinä, mihin vetää rajan. Jokainen eläinkokeeton kosmetiikkaostos on kuitenkin askel parempaan.

From P;Drive

Eläinperäiset raaka-aineet
Pelkkä eläimillä testaamattomuus ei kuitenkaan vielä takaa vegaanisuutta. 
On olemassa muutamia eläinperäisiä raaka-aineita, joita nimenomaan kynsilakoissa joskus käytetään.

Guanine
Tämä saattaa löytyä myös nimellä 'pearl essence' INCI-listasta,
mutta molemmat tarkoittavat samaa ja ovat siis peräisin  kalojen suomuista ja nahasta.
Metalliset ja shimmeriset lakat kannattaa siis aina tarkistaa, samoin ilmeisesti glitterit. Kalakynsilakka ei hirveästi houkuta ainakaan itseäni.

Carmine (ci 75470)
Punaisiin kynsilakkoihin kannattaa varautua aina varauksella  - niinkuin elintarvikkeissakin,
 punainen väri saattaa hyvin olla peräisin murskatuista kokelliinikirvanaaraista.


Muuten kosmetiikassa yleisesti käytössä olevia eläinperäisiä ainesosia ovat mm. mehiläisvaha, lanoliini, kaseiini ja patentoli. Näistä enemmän tietoa löydät mm. täältä.


Muutamia vegaanisia kynsilakkamerkkejä
  • a England
  • Beauty Without Cruelty
  • Butter London *
  • Color Club
  • Deborah Lippmann *
  • E.L.F.
  • Ella + Mila
  • Lime Crime
  • Manic Panic
  • NCLA
  • ORLY *
  • piCture pOlish
  • Piggy Paint
  • Ruby Kisses
  • SpaRitual
  • Zoya
  • Wet 'n' Wild
Indiet
  • Bear Pawlish
  • Black Cat Lacquer
  • Black Dahlia Lacquer
  • Crowstoes
  • Different Dimension
  • Eat Sleep Polish
  • Echoes Polish
  • Firecracker Lacquer
  • Girly Bits
  • Glam Polish
  • Ellagee
  • Emily de Molly
  • Femme Fatale Cosmetics
  • I Love Nail Polish
  • IndiePolish
  • Indigo Bananas
  • Lacquer Lust
  • Maya Cosmetics
  • Ninja Polish
  • Pipe Dream Polish
  • Pretty and Polished
  • Rainbow Honey
  • Starrily
* kaikki kynsilakat / tuotteet ei ole vegaanisia, mutta suurin osa on.

Ei-vegaanisia brändejä ovat taas ainakin seuraavat:
  • Revlon
  • O.P.I
  • Essie
  • Sally Hansen
  • SinfulColors 

 Itse vasta tutustun vegaanikosmetiikan maailmaan,  käytän jo olevat tuotteet loppuun ja seuraavat ostan parempina ja tutkin asiaa koko ajan enemmän. Jos asia kiinnostaa, niin kannattaa ehdottomasti tutustua mm. Facebookin Vegaanikosmetiikka-ryhmään ja Animalian eläinkokeettoman kosmetiikan listaan.
    Toivottavasti saitte uutta tietoa ja aihe herättäisi keskustelua. Kyllä, kuvat voivat ovat julmia - niin ovat ihmisetkin. Voitte uskoa, että löysin myös paljon, paljon rumempia kuvia ihan vain kirjoittamalla googleen animal testing. En halua kuitenkaan niitä tänne tunkea ja jokainen voi oman harkintansa mukaan niihin tutustua. Ymmärrän toki myös, että tämä(kään) asia ei ole mustavalkoinen. Jokainen kuitenkin viestittää yrityksille omalla ostoskorinsa sisällöllä siitä, mitä mieltä tästä asiasta on. Silmät voi sulkea ja ajatella ettei omilla valinnoilla ole oikeasti merkitystä - tai sitten voi olla mukana siinä, että turhat eläinkokeet ja eläinten kiduttaminen kauneuden tähden loppuu.

6 kommenttia:

  1. Kyllä tämä kiinnosti, ja harmitti huomata 2 lakkasuosikkiani (OPI ja Essie) ei-vegaanisella listalla. Itse en ole aiheeseen osannut juuri perehtyä mutta ehkäpä jatkossa kiinnitän tähän asiaan hieman enemmän huomiota. Eläinten kärsiminen kosmetiikan takia on todella turhaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä :c onneksi on tosi paljon indieitä, joilta löytyy ihania ja vegaanisia lakkoja!

      Poista
  2. Color Club on mun ehdoton suosikki vegaanisista kynsilakkamerkeistä, ja vinkkaisin myös Leaping Bunny-sertifioiduista Priti Nycista ja 100 % Puren lakoista. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Color Club on kyllä! 100% Puresta oonkin kuullut, Priti Nycista en! Usein vain noista itseään ekoina ja vegenä mainostavista brändeistä se kynsilakkavalikoima on sellaiset parikymmentä sävyä, joka ei tälläisella lakkahamsterille ole juuri mitään :D Mutta pitää tsekkailla!

      Poista
  3. Osaatko sanoa Essencestä? Ei taida olla vegaaninen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Essencen sivut vakuuttavat ainakin seuraavaa: http://www.essence.eu/about-essence/we-say-no-to-animal-testing/ ja googlailulla luottaisin, että eivät tee eläinkokeita (tosin mitään serifikaattia tästä ei taida olla). Joissain tuotteissa on kuitenkin käytetty lanoliinia ja mehiläisvahaa - tästä ei harmi kyllä ole mitään listaa. Jokainen tuote pitää siis tarkistaa, mutta iso osa Essencen tuotteista on vegaanisia - JEE!

      Poista