21.4.2016

kynsimiitti 16.4.

Viime lauantaina koitti kauan odotettu päivä - tapaaminen muiden hörhöjen kanssa, eli toisin sanoen kynsimiitti.
Tämä oli omalta osaltani jo viides kerta, ja tälläkin kertaa mukana oli paljon jo tutuksi tulleita kasvoja. Eikä tämäkään kerta jäänyt edellisiä huonommaksi, päin vastoin - tosin mitä muuta voi odottaa, kun paikalle kokoontuu neljätoista kynsihullua naista kera hyvän ruoan ja juoman?


 Itse osallistuin nyyttäreihin jerk seitanilla, marinoiduilla linsseillä (omat linssit tosin olivat vihreitä, hunajan korvasin sokerilla ja valkoviinietikan omenasiiderietikalla), valkosipuli-ruiskrutongeilla ja salaattiaineksilla.  Muuten tarjolla oli vaikka ja mitä, muutama oli ottanut myös tämän pienen vegaanin huomioon sipsien, viinirypäläiden ja raakasuklaan muodossa.
 Lahjakasseja ei tällä kertaa vain iskettykään pöytään, vaan saatiin jokainen omat vihjeet ja aarteidenmetsästys alkoi. Kerron seuraavassa postauksessa tarkemmin oman sponsoripussukan sisällöstä, nyt keskiyn itse miittiin. Kun oli kaikki tutkittu pussien sisällöt läpi ja tehty muutamia vaihtareita, oli aika kaivaa kirppisteltävät kynsilakat ja meikit pöydälle.
 Itse sain hillittyä itseni ja ostin vain yhden uuden lakan samalla, kun sain muutamia vihdoin myytyä pois.

Järjestäjät olivat keksineet ihan mahtavan ohjelmanumeron; kynsilakka-alias! Kasa mitä ihmeellisempiä lakkojen nimiä ja vihjeiden perusteella arvailua. Itsellä sytytti vähän hitaasti, mutta hauskaa oli seurata. Tätä uudestaan!


Tällä kertaa muistettiin jopa ottaa kuva! Kynsien teemana oli tänä vuonna värikäs, joka tarkoitti vähintään kolmea väriä. Yritän postailla omista kynsistäni vielä tarkemmin, mutta tunnistatko ketään pelkkien kynsien perusteella? Itse huomaan ainakin Instagramia selatessa, että tuttuja lakkailijoita tunnistaa pelkän kynsikuvan perusteella!

 Keitäs meitä sitten oli? Järjestäjinä toimivat ihanat Itseni lisäksi  Vive, Laura, Hanna, Nena ja Veera.
Muita itseni lisäksi lauantaina mukana olleita oli Paula, Camilla, Riikka, Marie, Katri, Meiju, Kaisa,  Noora ja Maria.
 
Kiitos naiset ihanasta miitistä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti